Hometalon purkua, parkua ja uuden rakentamista

Jäi kirvesmiehillä tekemättä nuo terassien portaat. Tiedän, että hyvä kirvesmies näppäisi sellaisen tunnissa, mutta meikäläisillä tuokin tuottaa harmaita hiuksia. Poika saa kyllä tehdä olohuoneen puolen portaat, kunhan saa laudoitettua loppuun itse terassin. Isäntä jo eilen soitteli yhdelle miehelle, että kävisi tekemässä portaat ja parvekkeen, kun itkeä tihersin, että muutkin teetättävät toisilla, jos eivät itse osaa. Ei ehtinyt tämä mies.

Niinpä sitten kaiva piirustukset ja kolmiopalikat esiin ja ala sommittelemaan. Ei kai ne vaikeat ole, mutta tahtoo minulla sitten käydä niin, että en tyydy ihan tavalliseen ratkaisuun, vaan hyvä pitää tulla. Alku meinasi tökätä jo siihen, että en saanut sirkkelin terää nostettua. Poika oli lukinnut tuon sirkkelin monesta kohtaa. Mies oli siihen kutsuttava, joka samaa vipusta vetämällä kuin itsekin olin yrittänyt, sai sen lopulta avattua.

Toisaalta siinä sitten, kun alkuun pääsee, innostuu hommasta. Lopulta jo naurattikin koko touhu. Hautumaan kyllä vielä jätin nuo. Pitää laskea koko hommaa alemmaksi. Liian matala tulee yläportaasta. Teen ne nyt irralliseksi, niin saa vielä tuon alustan kunnolla laitettua myöhemmin. Valettua siihen kenkien huuhdontaritilälle pohjan, kun lattiakaivokin tuli väkerrettyä syksyllä tuon ensimmäisen laatan alle. Vesiposti on tuossa portaiden vieressä. Paremmin tuossa tulee kengät huuhdottua kuin hienon ja kalliin kurasyöpön päällä. Ei näytä siinä kukaan huuhtovan kenkiään.

Tämä päivä oli vaihteeksi vieraidenkäyntipäivä, niin ei paljon ehtinyt, mutta mikäpä kiire tuolla. Höperöksi tulisi, jos ei joskus saa muidenkin kanssa puhua kuin isännän. Ei meillä niin paljon vieraita käy, että niistä haittaa olisi. Määränen kävi hakemassa metalliromua vielä illalla. Siistiytyi piha kummasti, kun peltikasat ja autonromut lähtivät. Metallipainotteinen oli tämä päivä muutenkin. Aamulla käytiin kyläkirjaa varten isännän sedän pajaa lämmittämässä ja kuvaamassa. Ei ole sitä minun nähden ennen käytettykään. On tämän tilan vanha paja, mutta jäänyt sedälle jaossa ja hyväkin varmaan, kun on pitänyt sen niin hyvässä kunnossa. Siellä voisi jotain opetella takomaan… Äkkiä näyttää rauta kuumenevan taottavaan kuntoon.

Pyhäpäivänä on aikaa ajatella. Tässä blogissa on lupa käsitellä (ihan mitä vain tietysti, kukapa kieltäisi) tämän homehelvetin henkisiä vaikutuksiakin. Joku voi olla sitä mieltä, että kärsimys ei jalosta, vaan pikemminkin tuottaa katkeruutta. Eilen käytiin meidän ihanalla erämaamökillä, joka nyt onnekseni vielä saadaan pitää. Huomasin sen, että jotain on viimeisen vuodenkin aikana itsessä tapahtunut. On helpompi elää hetkessä, ei vaadi ympäristöltä eikä muiltakaan täydellisyyttä. Tietysti tuolla tekee voimakkaasti läsnä oleva luonto vaikutuksensa. Turhia kruusailuja ei siinä kaipaa.

Olen joitakin vuosia sitten löytänyt netistä hyvän sivuston, jossa käsitellään ihmisenä kasvamista todella laajasti. Se löytyy osoitteesta http://www.healingeagle.net/indexfi.html

Pitkiin aikoihin, jopa pariin vuoteen en ollut noilla sivuilla käynyt. Tänään kuitenkin olen lueskellut kohtaa Onnen avaimet. Siinä kirjoittaja yhdessä kohtaa pohtii Jobin kohtaloa ja sen vaikutusta Jobin myöhempään elämään. Vasta kun Job oli joutunut tavallaan kaiken muun yhteiskunnan ulkopuolelle, hän näki jotakin, mitä muut eivät nähneet. Silloin nähdään koko systeemin varjopuolet, epäjumalat, suljetut ympyrät ja vahingolliset toiminnot. Tämä ulkopuolelle joutuminen tekee kipeää, mutta viisainta olisi antaa periksi ja hyväksyä tuo kipu, luopumisen tuska. Olemme ehkä tuolloin suuren savenvalajan pöydällä. Hän tekee savesta uutta, vaikka savi ei sitä aina käsitä. Toivoisin ainakin, että tässä jotain olisi oppinut, eikä takertuisi niin kauheasti maalliseen, vaikka siitäkin voi tietysti olla kiitollinen ja vaalia sitä. Toivoisin, että voisin yhä enempi elää hetkessä läsnä vailla oikeassaolemisen ja tekemisen pakkoa. Elää enemmän ihmettelijän paikalla… mutta epäonnistumisia tulee varmasti. Jalkansa jos kirveenkin lyö vielä monet kerrat kiveen. Itsensä on kuitenkin hyväksyttävä puutteineen ja epäonnistumisineen, mutta ei niihin silti tarvitse takertua vaan saa ja pitää rakastaa itseään sellaisena kuin on. Jumalan luomana ja kuvana.

Olen joskus miettinyt Raamatun kohtaa: olkaa täydellisiä niin kuin taivaallinen Isänne on täydellinen. Sitten on kirkastunut tuo siten, että täytyisi olla täydellinen epätäydellisyyden hyväksymisessä. Jumala hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme, niin saamme itsekin tehdä. Sitä varmaan kutsutaan armoksi. Jos olisi tässä oppinut jopa armolliseksi toisia kohtaan, no edes vähän armollisemmaksi kuin aiemmin, niin paljon olisi sekin. Tahtoo kyllä toisten arvostelu vieläkin nostaa päätään vaikka pitäisi armostella… Mutta armostelepa siinäkin ensin itsesi arvostelun sijasta. Siihen on lupa ja siitä lähdettävä…

Samalla kun maailmassa kyynärpäätaktiikka jyllää, tekee Jumala työtään, että ihminen löytäisi terveen nöyryyden (ja sitä myötä onnellisuuden). Kyllä tämä elämä kaikesta raadollisuudestaan huolimatta on mielenkiintoista. Ootsin interesna, sanoisi venäläinen.

Unettomuus taas vaivasi ja olo oli sen mukainen. Aamulla keittelin ohraryyneistä puuroa ja tarkoitus oli siitä väsätä emäntäkoulun malliin piirasia kesäkuun alkuun. Ensimmäisen kattilallisen onnistuin polttamaan ihanasti pohjaan. No ei makua siitä tullut vielä, niin vaihdoin vain kattilaa. Hetkeksi päätin sitten sen laittaa kolmoselle, että alkaa kiehumaan. Mutta siinä sitten hönkäisi vasikka-auton kuski sisään ja ei kun lähde antamaan vasikoita kyytiin. Onneksi isäntä oli nuo laittanut hyvästi navetan oven eteen karsinaan ja vielä olivat siellä pysyneet. Pelkäsin jo pahinta, että joudun nuo metsästämään jostain… Palatessa kattila oli tietysti palanut taas pohjaan. Mutta piirakoita tuosta kuitenkin tein. Maku ei ollut ihan niin hyvä kuin muistelin, mutta kohtalainen ulkonäkö niille tuli. En varmaan ole ikinä noita tehnyt aiemmin.

Eilen innostuin lopultakin hiomaan vaatehuoneen gyproc-seiniä. Hikistä hommaa, kun oli ilmeisesti tullut taas pakkeloitua sellaisella pakkelilla, että oli tiukka tasoittaa. Onneksi ei ollut enempää gyproc-seiniä, vaan laitettiin muut hirsipaneelilla. Mieluummin osmocolorin kanssa läträsin kuin noita hion. Eipähän repeile tapetit yläkerrassa, jos hirsi sattuu elämään. Ala-kerrassa ei oikein sellaisia seiniä ollutkaan, mihin olisi voinut tapettia laittaa. Ja hengittävää olisi pitänyt olla, elikkä paperitapettia. Sen laittaminen on varmaan oma taiteenlajinsa. Tänään vaatehuoneen seinät sitten maalasin. Vaikka kuinka yritin maalin loppua venyttää seinään, niin ei ihan riittänyt. Läikikkääksi jäi yksi seinä. On kai vielä maalattava se kertaalleen jollain maalin lopulla. Tuossa nyt auttaa mikä vain. Ehkä kuitenkin ostan litran tuota samaa maalia. Jos konkurssi on tullakseen, niin tuskinpa tuo sitä enää mihinkään nakkaa. Ja jos se tulee meille, niin samalla on monen muun suomalaisen talovelkaisen konkurssi edessä.

Eilen sain lopultakin listoitettua yläkerran lattialaudoituksen reunan kaiteen pinnojen väleistä. Joka väliin piti sommitella listanpätkä. Ei tuo ollutkaan niin iso homma kuin ajattelin ja siistimpi tuli tuosta kohdasta. Kunhan vaatehuone on valmis, niin sittenpä ei juuri muuta sisällä olekaan kesken. Uunien ympäriltä puuttuu silikoni ja valkoista silikonia pesuhuoneen ja vessan karmilautojen alta.

Toissapäivänä saatin laitettua terassien reunalankkujen päälle kolmiorimat (ehkä jotain muutakin). Silikonia laitoin vielä reunan alle, niin ei mene vesi hirren ja riman väliin. Nyt tuon pitäisi estää veden ja sohjon seisominen tuossa hirttä vasten. Siinä olisi ollut paikka homehtumiselle. En jaksanut vääntää syksyllä ketään tuota muuttamaan, kun muutenkin oli kiire, että päästään ennen pakkasia sisähommiin ja asumaankin. Räntäsohjo ja roskat olisivat kertyneet tuohon helposti, eikä niinkään helposti sitä väliä saanut puhdistettua.

Kyllä tässä alkaa jo kaipaamaan jotain oikeata työtä, jossa voisi ihmisten hyväksi jotain tehdä. Ei oikein riitä, että yrittää kaikkea hienoa tehdä tässä itselle ja omalle porukalle. Mitään pönötystä ja esimiestehtäviä en välttämättä kaipaisi. Kuitenkin tuo talon ulkopuolen maaluu lankeaa minulle ja pitkälti nurmikon tekokin ja käytävien laatoitukset… Pitää yrittää vielä olla kesä kotona… ei siitä muuten selviä. Ja kivahan kesällä on maalla olla. Ei se hankkeeksi käänny sekään, jos Härkökankaaseen päätyy, kun töitten jälkeen pitää yrittää renkkasta vielä näitä hommia. Ellei isäntä koukkaa sitten hyvinansaitsevaa emäntää remmiin… Harvassa niitä täällä kyllä on. Tavalliseen taaplaajaan olisi varmasti tyydyttävä. Pystyisikö edes kotona tekemään sitäkään vähää kuin itse tässä olen yrittänyt väkertää…

Siinäpä se on pöytä nyt uusattuna. Kyllä siinä kelpaa hernekeittoa lopata naamariin. Olikin ahdas se entinen pöytä, lähinnä yksiöön tarkoitettu varmaan. Juuri mitään ei sopinut lautasten väliin. Tuntuu nyt ruhtinaalliselta tämä “uusi” pöytä, vaikka onkin ollut varmaan 15 vuotta meidän ruokapöytänä aiemmin. Neljä maalikerrosta on tuossa, niin eiköhän pysy pöpöt sen sisällä. Ei siitä ainakaan muuta hajua nyt tunnusta tulevan kuin maalin haju. Vielä kaksi tuolia on käsittelemättä. Maalia pitää hommata lisää ja jatkaa sitten.

Meikäläisen hommat on lähinnä nyt rahaa säästäviä, eivät niinkään sitä tuottavia. Tuonkin pöytäkaluston säästö on ainakin 1000 €,  kun ei uutta ostettu. Halpaa ei olisi kannattanut ostaa. Eiköhän tuo auta loppuiäksi ja seuraavallekin sukupolvelle saattaa jopa jäädä, jos älyävät arvostaa.  Siitä on hyvä, jos tulee naarmuja, niin pakkelia vaan pintaan ja maalia päälle. Olisi ollut hiontaa vailla jo muutenkin, eipä siinä mielessä harmita, kun ei ihan haaskioon tarvinnut laittaa hyvää kalustoa. Suurin osa kalusteista meillä varmaan ovatkin suomisoffaa taikka pohjoissuomenkalustetta ja joku jyskiäkin, mutta tuo oli hyvä Kinmekon kotimainen.

Piirakoita leivoin pojan valmistumisjuhliin. Ehkäpä tuossa samalla menevät jonkinlaiset tupaantuliaiset. Meidän sukukunnat ovat hitaita vierailemaan. Iso säästö noidenkin leipominen, jos olisi pitänyt ostaa ja itse tehtyjä vielä. Nam-nam…

Jotain pitäisi pohjan akan kuitenkin henkensä pitimiksikin keksiä. Onneksi ei ole peukalo keskellä kämmentä, eikä järjen valokaan ihan vielä himmennyt. Laitellaan tämä kesä ja ensi syksy paikkoja kuntoon, niin pitää sitten kehitellä tuottavaakin hommaa. Muutenhan sitä raataisi hullun lailla ja se olisi kivaakin, jos ei unettomuus välillä veisi voimattomaksi ja palauttaisi tavallisen kuolevaisen kirjoihin. Silloin kyllä tuntuukin, että parempi olisi, jos kuolo korjaisi… No tietysti rajalliset on voimat muutenkin ja laiskanmatokin toisinaan vaivaa.

Ja onhan tässä välillä pitänyt hakea paalikuormia ja kuljetella polttoainesäiliötä pitkin teitä ja turuja. Vähän alkaa tuntumaa tulla traktorilla ajoon. Varmaan sitä oppisikin käsittelemään, jos mielenkiintoa vain olisi. Opettaja meinaa joskus vaan olla hermostuvaa sorttia, kun jään vaihteita vaihtelemaan tien poskeen taikka vaihdan liian äkkinäisesti pienempään vaihteeseen risteystä lähestyttäessä. Ja miten kuorman kanssa käännytään tienhaarassa, sekin on vähän kysymysmerkki vielä. Jos käännyn loivasti, niin ei sekään kuulosta oikein menevän ja jos tiukemmin, niin sitten jo ottaa vetovarret kärryn aisaan… Kaikki nippulat ja nappulat pitäisi myös hallita sisäpuolella ja jos minä niitä alan ajaessa näpelöimään, niin siinähän käy niin, että pian rapisee hiekka renkaissa ja ollaan menossa kohti ojan pohjaa . Mutta vähitellen opin varmaan äkkivilkaisulla ne hoitamaan. Ja on niin vaarallista seutua tämä… vauhti tahtoo alamäessä paalikuorman kanssa kiihtyä vaikka pienmpää vaihdetta laittaisikin.

Olen maalaillut keittiön pöytää vanhalla terassilla. Kauhea tuuli on vaan ollut haittana. Pelkona oli, että tuulenpuuska lennättää roskia juuri maalattuun kohtaan. Pohjamaalin vasta siihen levitin ja se kuivuu onneksi aika nopeasti. Eilen sain vielä OK-sisutuksen maalilinjan ohjeet hommaan, kun kävin hakemassa paremman pensselin. Myös superlontela lähti mukaan. Välihionnatkin pitäisi kuulemma tehdä. Niitä nyt tänään yritin tuoleihin sitten ja siihen lopputulokseen tulin sen kanssa, että korkeintaan isommat pinnat kannattaa välihioa ja jos on jotain valumajälkiä. Helposti tulee hiottua puupintaa näkyviin ja se on taas vaikea saada peittoon. Kuitenkin välihionta ja  telalla käsittely istuinosassa teki sen paljon sileämmäksi. Oppia ikä kaikki. En ole juuri huonekaluja ennen maalaillutkaan. Ja pöytätasossa tuo tela on kyllä hyvä ja nopeuttaa hommaa.

Kissat ovat myös aloittaneet terassielämän taikka paremminkin -elämöinnin. Sellaista metakkaa pitävät uuden talon terassin tekeleellä melkein joka yö, että eipä siinä voi nukkua. Meidän kissa yleensä sitten pakenee vielä hirsinatsoja myöten vintin parvekelaudoille moukumaan, josta se on otettava sisälle, että tilanne rauhoittuu. Kyllä siinä joskus saattaa vielä horjahtaa unenpöppyrässä alas… no, jospa pian saataisin jonkinlainen laudoitus tuohon.

Vielä on tosiaan tuo terassi kesken ja parveke myös. Poika lyhensi viime viikonloppuna kuitenkin nuo pilarit, niin saadaan matalampi aita. Jospa saa ensi viikonloppuna laiteltua jo lautoja. Minulla menee nyt maalatessa aikaa ja pihan siivouksessakin, isännällä metsä- ja purkutöissä. Onneksi syksyllä tuli siivottua rakennuksen ympäristöä, niin ei ihan älytön siivo ole. Ja onneksi nyt ei kovin paljon tule uutta sotkua enää. Kamalin homma tuntuu olevan nyt tuossa vanhan raivaamisessa. Traktorikin eilen upposi vesijohtoa varten tehtyyn kaivantoon…

Olen netistä etsinyt keittiöön tuoleja ja pöytää, mutta ovat joko liian kalliita taikka muuten sopimattomia tai huonoista materiaaleista. Päätin sittenkin maalata nuo entiset tuolit ja pöydän. Ovat koivua, niin eipä raaskisi poiskaan hyviä heittää. Ei niistä home varmasti irtoa, kun kolme maalikerrosta laittaa niihin ja on jo pesty kloriitilla ja homeenpoistoaineella aiemmin. Enää en ala niitä pesemään. Onpahan säästö tuokin, jos noita voi vielä käyttää. Jostain luin, että köyhyys on hyväksi luovuudelle.

Ei onneksi aivan älytön homma ole nuo hioa. En tosin kaikkea lakkaa hio. Karhennan vain pohjamaalia varten. Maalamisessa kyllä on oma hommansa. Ensin näytti, että ei tuosta mitään tule. Kuultaa läpi puu. Täytyi ottaa vinkkiä Tikkurilan maalilinjalta, niin jopa alkoi homma sujua. Liian ohuesti olen tottunut maaleja laittamaan. Tuota täytyy laittaa niin paljon, että suorastaan valuu. Onneksi sivellin oli kuitenkin sattunut oikeanlainen eli luonnonharjaksinen liuotinohenteista maalia varten. Ihan kiva tuli jo ensi käsittelyllä.

Kaksi tuolia pohjamaalattuna

Tilattiin Laulumaan Ida-sarjan tv-taso paikallisesta huonekaluliikkestä.  Ajattelin, että tottahan ne nyt on koottu valmiiksi. Sen kun nakkaat focuksen takaosaan sen ja laitat kotona paikoilleen. Eipä tullut puheeksi, että ihan on palasina. Pussillinen ruuveja ym. ja ihan jokainen osa levynä vain. Pettymys oli kyllä suuri, kun näin nuo paketit ja vielä kun aukaisin ne ja näin, että tosiaan kaikki oli osasina. Ihan sama olisi ollut tilata Ikealta taikka Hobbyhallista. Mutta ehkä ovat Suomessa sentään reijitetty ja sahailtu sopiviksi… tiijäppä sitäkään…

Siinä jo vähän aloiteltu hommaa

Ohjeetkin olivat aika kehnot. Paperit nipussa väärässä järjestyksessä, laatikoiden kokoamisohje puuttui kokonaan. Pari vuotta sitten tyttärelle tilasin Hobby Hallista tv-tason ja hyllyn ja ne olivat kokonaan koottavia silloinkin. Tosin paljon edullisempia. Ajattelin nyt, että en halua koota niitä ja ovat tolokummat, kun tulevat koottuina. Tuolloin meni päivä niitä kootessa.

Kukkapöytä siitä taitaa tullakin

Ei tuossa onneksi ihan koko päivää mennyt. Ehti seurustella vieraittenkin kanssa pitkän tovin päivällä. Punainen väri televisiossa ja siinä oleva kuva eivät sisällä mitään piiloviestintää, eivätkä edusta poliittista kantaa. Vappupuheita uutisissa käsiteltiin juuri.

Kyllä tässä näyttää kehittyneen jonkinlaiseksi homekoiraksi. Eilen illalla olin Ämmänsaaren kirkossa ja seurakuntasalin puolella. Selvästi tunsin homeen hajun siellä ja olo meni tokkuraiseksi ja laulamaan ei kunnolla pystynyt. Olen sen aiemminkin haistanut siellä, mutta nyt kun on itse pois hometiloista, niin näyttää tuntevan sen vielä herkemmin. Pystyisikö tuota enää srk:ssa töissä olemaankaan. Sama toistui tänään kirjastossa. Lukusalin puolella oli hyvä ilma, mutta kirjaston puolella selvästi ummehtunut ja uskaltaisinpa väittää, että homeen haju siellä oli. Yhdessä kohti ilmastointi puhalsi puhdasta ilmaa suoraan kohti, niin siinä henki kulki niin kuin pitää. Kuitenkin lainasin muutamia kirjoja. Ei niitä oikein uskalla yöpöydällä kaikkia pitää. Yksi kerrallaan korkeintaan.

Entäpä sitten kotona. Vanhan talon purku on menossa. Isäntä on kaivinkoneella lastannut lautaa ym. traktorin peräkärryyn ja kuljettanut toisaalle poltettavaksi. Siitä oli kuitenkin sitten sortunut tekemään jostain halkoja ja täyttänyt uuden talon uudet halkolaatikot ja leivinuunin sekä saunan halkotelineen näillä haloilla. Ja kyllä haisivat homeelle, vaikka olivat varmaankin vain vinolaudoitusta, eivät sisäosien lautoja. Halot oli kyörättävä ulos ja imuroitava halkolaatikot ja henki OLI ahtaalla. Kurkku meni tukkoon, ääni käheäksi… pahempi tuolla vanhassa talossa on tilanne, mitä ajateltiinkaan. Onneksi on tämä uusi talo. Ei kai sitä kohta muualla voi ollakkaan kuin ulkona ja täällä.

Aika lohduton on näky, mutta eipä tuolla enää mitään tee :(

Mutta eteenpäin on elävän mieli. Kun aikansa kieriskelee itsesäälissä ja kurjuudessa, niin kyllä se jossain vaiheessa hellittää ja kaikki näyttää taas valoisammalle. Jotain mukavaa pikkutuherrusta pitää keksiä joka päivälle. Tilasin Ikeasta maustelokerikot 30 cm leveisiin laatikostoihin, kun ei oikein muualta saanut noin kapeisiin laatikoihin niitä. Bongasin onneksi nuo, niin ei tarvitse seinälle hyllyä niille tehdä. Siinä pölyttyvät kuitenkin ja ovat sekavuutta lisäämässä. Pari senttiä piti lyhentää noita, mutta kivasti asettuvat purkit noihin.

Isännällä meni kortti ylinopeudesta… aina kun tien päällä on… Kuulosti tuossa anopille puhelimessa mainihtevan, että onhan se emäntä kotona, onpahan silläki nyt jottaen tekemistä, kun pittää häntä kulettaa. (Vitsinä sanoi, kyllä on arvostanut sitä, mitä olen tässä tehnyt.)

Joutaahan tuota välillä jo ajeleen siellä sun täällä. Illalla olisi ensi töiksi traktorin haku Puolangalta. On koko talven ollut korjuulla ja nyt sitten valmistui sopivasti, kun mies on kortiton. Sakkoja ei kyllä tässä tilanteessa olisi enää toivonut.

*****

Ja siinähän tuo tuli ajjaa jutistettua jontikka jostain hiijestä Paljakan takaa. Luulin lähteissä, että vaan Puolangan keskustasta, mutta matka vaan jatkui sieltä. Poika Kajaaniin mennessään vei meidät sinne. Isäntä ajeli ensin tilan yksityistien pätkän ja tuli tuo korjaamon mies siinä vastaan. Ajatteli varmaan, että on siinä emännällä vähän virikkeitä, kun pittää lähteä traktorin epämukavalle vänkärin penkille heilumaan melkein 100 km matka.

Ku et äkkiliikkeitä tee… sain välillä varotukseksi. Mutta kun on äkkinäinen niin äkkiliikkeitähän sitä silloin tekee. Vähän hirvitti nuo Puolangan isot vaarat, jos karkaa traktori käsistä. Kyllä välillä traktori tuntuikin liikkuvan kuin pomppimalla, mutta tiellä pysyttiin. Hiljainen oli tienoo. Vain yksi auto joutui traktorin ohittamaan. Ja kaunis oli taivaanranta vaaroja vasten juuri auringon laskiessa. Väkisellä tässä nyt taitaa joutua tuon traktorilla ajonkin opettelemaan taas. Alakaa jo pensa haesta niinku yrittäjällä konsannaan…

******

24.4.

Kaikistellen ei niin naurattaisi, mutta vielä se aurinko taas pilikahtaa risukassaankin. Eilen kävi muikkukauppias ja tänään tein muikkukukkoa. Hyvää oli. Pienistä asioista on taas iloa revittävä… kyllä kai joillekin sattuu enempi ku järkejään… Joskus ajattelen, että kaikilla on vastoinkäymisensä ja taakkansa, mutta kyllä toisilla on varmaan enempi ja raskaampi taakka… vai onko se siinä, että joutuu kantamaan toisenkin edestä, kun toinen ei omaansa ota kantaakseen. Kyllä aikuisen elämään kuuluu tietty vastuullisuus kaikesta. Jos ei sitä hoksaa, niin tuskaa tuottaa itselle ja läheisilleen.

Yläkerran vessaan ostin eilen Makasiinista kattolistat. Paljon mukavampi oli laitella nuo ja nätimpikin tuli vessasta noilla, mitä olisi tullut Kontion paksuilla kattolistoilla. Eikä se olisi peilin yläpuolella olevan lampun viereen edes sopinut. Sen takia pitikin ostaa nuo. Makasiinin kassalla keskustelin parikymmentä vuotta sitten hirsitalon rakentaneen miehen kanssa. Kun kerroin, että viimeiset listat on nyt tuossa, niin hänen mielestään olisi pitänyt jättää jotain, että olisi tekemistä. Hänellä taisi vieläkin olla joku lista laittamatta. No meillä on varmasti muutakin tekemistä. Ajatus on, että jos kerrankin laittaisi kaikki listat ja silikonit paikoilleen… (jos Jumala suo).

Siinä töröttää vanha vessanpönttö ja Rautian halvalla saatu esittelykaappi sekä vanhan vessan peili, lamppu, pyyhenaulakko ja wc-paperiteline. Muistaakseni wc-harjakin oli entinen jostain… tosin tosi vähän käytetty ellei ollenkaan. Seinälaatat puoleen hintaan Kajaanin K-Raudasta. Menivät viimeistä laattaa ja palaa myöten tarkkaan. Tällä vessalla ei siis kovin paljon hintaa ole. Matto ja pyyhkeet sentään uusia. Ai niin tuo hanakin oli vanhasta vessasta.

Nyt alkaa jo muut hommat viedä mennessään. Sukankudontavimma iski (onneksi). Keksin, että teen samasta langasta miesväelle monet samankokoiset sukat. Kaikilla on samankokoinen jalka. Pääsee sukkapariongelmasta sillä tavalla. Ja jos tulee reikä sukkaan, niin parihan löytyy ehkä parsimatta.

Digipianon puhdistin lopultakin homeesta ja senpä ääreen sitä tahtoo sitten jumittua. Siinä itsellä on käynyt niin, että vaikka oli kymppi aikanaan koulussa musiikissa (ja juuri pianon soitosta tuo tuli), niin vieläkään en osaa kunnolla soittaa. Kun en ole saanut tuon jälkeen opetusta, eikä kukaan ole kannustanut. Tosin pari vuotta sitten Reijo Peuravaara mainitsi, että olin hänen paras oppilaansa… se oli yllättävä tieto. Nyt ei kuitenkaan häiriinny naapurit ja monestipa saa yksin olla ja paukutella väärin kenenkään korvien kärsimättä. Ja yleensä virsiä mutta meni tuossa aamulla Limperin Hilmaa ja muutakin… Kai Jumala on tämänkin soittamisen oppimisen nähnyt näin parhaaksi ja voi nyt yllättää minut. Vanha koirakin yllättäen oppii istumaan… silmälasit vaan tahtoo aina olla jossain sirkkelin luona…